Erityisherkkä & vanlife-reissaaja - vinkit herkälle ja helposti kuormittuvalle reissaajalle

Erityisherkkä & vanlife-reissaaja. Siinäpä sellainen yhdistelmä, joka ei ihan helpolla päästä - mutta tarjoilee parhaimmillaan upeita kokovartaloelämyksiä. Tässä blogipostauksessa vinkkejä helposti kuormittuvalle reissaajalle, ihan oman kantapään kautta kokeiltuna! :D

Erityisherkät matkailijat, autisimikirjoilla olevat, luonnostaan turvallisuushakuiset ja ylipäätään herkästi energioita, ilmiöitä ja tunneilmapiiriä aistivat ihmiset saattavat miettiä, onko vanlife-elämä lopultakaan heitä varten.

Ympäristön vaihdokset, jatkuvat liikkeellä oleminen, uudet ihmiset, tuoksut & maut, omien tuttujen tavaroiden tai ylipäätään rutiinin tai totutun kaavan rikkoutuminen voi olla todella kuormittavaa, vaikka matkailu tarjoaisikin paljon sellaista, mistä myös valtavasti nauttii.

Jos olet kuten minä, joka nostaa käden pystyyn merkiksi tyypistä, joka on sekä erityisherkkä ETTÄ elämyshakuinen, tiedät ettet ole yksin.

Tässä postauksessa jaan omasta kokemuksestani erityisherkkänä vanlife-reissaajana, sekä omat vinkkini siitä, miten itse pyrin tasapainoilemaan retkeilyautossa nelihenkisen perheen kanssa palautumisen ja elämysten välillä.

Erityisherkkyys matkailussa - kun herkkä hermosto ottaa sisäänsä liikaa kerralla

Jarnon kanssa ollaan aina reissattu paljon. Suomessa, ulkomailla, lähimetsässä, saaristossa, Lapissa - kun elää todellisen Reissumiehen kanssa, ei voi välttyä matkustamiselta, vaikkei ihan joka pyrähdykseen lähtisikään itse mukaan.

Ensimmäinen yhteinen reissu suuntautui aikoinaan Skotlantiin, vuokra-autolla totta kai. Jarno oli kuski, minä navigoin. Vasemmanpuoleisen liikenteen keskellä sukkuloidessa tuli koeponnistettua tuoreen parisuhteen kivijalka, josta vaikutti tulevan jotakin seikkailun, fiilistelyn, uskaltamisen ja vähän huimapäisenkin luottamuksen sekoitusta - sekä omanlaisensa kärsivällisyysharjoitus.

Reissu oli upea. Skotlanti oli mieletön. Mutta jo ensimmäisen reissun aikana ja sen jälkeen sain orastavia vinkkejä siitä, että matkustaminen oli meille kahdelle tosi erilaista: Jarnon onnellisuuskuppi täyttyi matkan edetessä, hän nukkui melkein missä tahansa kuin kotonaan ja nautti kaikesta täysillä, selkeästi palautui; minä taas valvoin majapaikoissa, näin painajaisia, sain kipeän vatsan ja olin tahtomattani jossakin yli- ja alivireyden oudoilla rajamailla. Ihan kuin koko kehoni olisi sanonut: liikaa tavaraa kerralla.

Elämyshakuinen ja erityisherkkä - monesti reissussa haasteena on se, miten tasapainottaa matkan input ja output sillä tavalla, ettei kuormitu liikaa.

Kun hermosto reagoi – herkälle sopiva matkailu ei tule ajattelemalla kevyemmäksi

Meni vielä aika monta vuotta, ennen kuin ymmärsin mistä Jarnon ja minun erilaisissa kokemustyyleissä oli kyse. Pitkään luulin, että kyse oli asenteesta; että Jarno nyt vaan osaa ottaa ja ajatella tämän matkustushomman niin, ettei kuormitu.

Positiivisilla ajatuksilla pääsee kyllä tiettyyn pisteeseen, mutta ajatuksilla ei voi ohittaa sitä, mikä on hermostotasolla toisin. Ja kun ymmärsin, että kyse olikin hermoston erilaisuudesta, pystyin oireiden hoitamisen (ja tuskaisen sinnittelyn & positiivisuuden feikkaamisen) sijaan alkaa keskittyä juurisyihin. Mitä minun käyttöliittymäni tarvitsee, jotta voisin mahdollisimman paljon aidosti nauttia siellä reissussakin?

Jos nimittäin Jarnon ja minun tavat kokea maailmaa yrittää tiivistää oikein kompaktiin pakettiin, niin voisi sanoa, että Jarnolle annetaan lusikalla, minulle kaadetaan rännillä. 

Putkesta lorisee vauhdilla kaikkea mahdollista: energioita, tunteita, tunnelmia, tuoksuja, makuja, kehotuntemuksia, ajatuksia, ideoita, ylipäätään informaatiota paikasta jossa olen, mutta erityisesti myös ihmisistä, jotka ovat paikalla.

Siinä missä Jarno voi keskittyä ihailemaan maisemaa tai fiilaamaan auringonpaistetta tai upeaa ruoka-annosta muun maailmanmenon hennosti suhisten taustalla, minä näen maiseman, tunnen tuulen ja auringon lämpötilanmuutokset ja kirkkauden piston silmissä, kuulen kaikki eri linnut, tuulen, hiekan tai soran rapinan, ihmisten askeleet ja puheen, tunnen ympärillä olijoiden energian ja heidän tunneilmastonsa... On kuin olisi monta radiolähetystä auki samaan aikaan, enkä pysty aina virittämään taajuutta sille kanavalle, jota varsinaisesti haluaisin kuunnella.

Perhematkailussa omat tarpeet jäävät helposti toissijaisiksi - varsinkin jos niitä ei tunnista

Siinä missä Jarnon kuppi tulee kauniisti täyteen, minun mukini pursuilee nopeasti yli, eikä kuohuminen lopu ennen kuin pääsen tietoisesti tyhjentämään mukin. Yleensä sitä ennen pitää kuitenkin laittaa lapsille ruokaa, ajaa eteenpäin, navigoida, selvittää jokin käytännön asia tai etsiä yöpaikkaa/vedentäyttöpaikkaa/vessan tyhjennyspaikkaa tms. Vanhemman roolissa tilanne yleensä vaatii myös toisten tunteiden kannattelua ja heidän tyhjentyvän ärsykemukinsa todistamista.

Perhematkailussa suunnittelua ei siis voi aloittaa siitä, että minä pääsen tyhjentämään oman ylitäyttyneen kuppini silloin kun pitää, koska homma ei vaan käytännössä toimi niin.

Itsesäätelytaidot auttavat, samoin se, että tunnistaa omat tarpeensa ja voi sanoa itselleen -ja toisille!- että "ok, tarvitsen kohta juomaa/hiljaisen hetken/välipalan, voidaanko pysähtyä seuraavalle levähdyspaikalle vartiksi." Kun kuulee kehonsa viestit ja ottaa ne todesta niin reaaliajassa kuin mahdollista, ketutuskäyrä laskee ihan luonnostaan. Ja yleensä ne lapsetkin tykkäävät tauoista, tai ainakin löytävät jotain tutkittavaa tai leikittävää siksi ajaksi, kun äiti vähän hengittelee.

Reissussa panostan palautumiseen: erityisesti pehmeä, kuiva, lämmin ja puhtaalta tuntuva sänky on tärkeä, jotta saan levättyä mahdollisimman hyvin.

Vanlife ja erityisherkkyys - arkea voi perhereissullakin elää vähän eri tahtiin

Jarno myös prosessoi paljon nopeammin kuin minä: siinä missä hän jo suunnittelee uutta reissua silmät säihkyen, minä vasta sulattelen edellistä matkaa. Kun eri tahdissa elävät ihmiset reissaavat tiiviisti yhdessä, pitää joissakin kohdissa tietoisesti, noh, tehdä eri tahdissa. Jarno saattaa esimerkiksi lähteä aamulla itsekseen lähiympäristöön seikkailemaan, kun minä jään vielä nukkumaan.

Kantapään kautta olen oppinut, että omalla kohdallani ennaltaehkäisy on toimivin konsepti siihen, että itsellä pysyy jotenkuten pakka kasassa ja olo plussan puolella. Ennaltaehkäisy on yhdistelmä kehollista mukavuutta, pieniä rutiineja, tiettyjen asioiden ennakointia ja tyhjää aikaa.

Vaikka reissun parhaita paloja onkin tietynlainen suunnittelemattomuus ja go with the flow-henki, niin tieto siitä, että tärkeimmät perusasiat on kunnossa, luo sekä mielenrauhaa että mahdollistaa rennomman heittäytymisen hetkeen.

Tässä alla mun lista tärkeimmistä aineksista ylikuormituksen ennaltaehkäisyyn.

Vanlife-vinkit erityisherkälle matkailijalle

Näistä en enää vanlife-reissuilla tingi:

1. Säännöllisesti hyvää, terveellistä ruokaa - verensokerin tasaaminen on oikeasti kaiken A ja O. Tarkoittaa käytännössä sitä, että ruokailuja pitää vähän suunnitella etukäteen jo ennen reissua, sekä reissun päällä käydä riittävän usein täydentämässä ruokavarastoja. En ota turhaa riskiä siitä, että kenenkään pitää sinnitellä nälkäkiukkuisena.
   
   
2. Lämmin, pehmeä, raikas ja kuiva peti - uni tulee helpommin, kun sänky tuntuu taivaalliselta. Ja jos ei uni aina tulekaan, niin sängyssä on mukavampi köllötellä, kun on pedannut merinovillaiset petivaatteet, eikä tarvitse kärsiä nahkeasta tai kylmänlimaisesta tunteesta, jonka usein tarjoilee reissunnihkeät perus puuvillalakanat. En halua myöskään palella turhaan, joten siksikin merinovilla best <3
   
   
3. Turvallinen nukkumapaikka - joka ei todellakaan ole aina leirintäalue, vaan päinvastoin puskaparkeissa tulee usein nukuttua paremmin. Kunhan puska tuntuu turvalliselta paikalta yöpyä, kaikki hyvin. Luonto lähellä, ihmiset kaukana. Parasta!
   
   
4. Tauot ärsyketulvasta - kyllä, niistä upeistakin asioista voi tulla nopeasti ähky. Erityisesti kaupunkiympäristöissä matkatessa pitää muistaa mennä vastapainoksi luontoon ja hiljaisuuteen, tai ainakin sinne omaan autoon kuulokkeet päässä hetkeksi lataamaan.
   
   
5. Riittävä vesi - tankit ja kanisterit täyteen aina kun mahdollista. Ilman vettä kaikki on hankalampaa, ja pieni ylimääräinen pysähdys kesken matkan on paljon pienempi paha kuin totaalinen vesipula jossakin huitsin nevadassa.
   
   
6. Ylimääräinen säätö minimiin - tavaratetristä saa pelata reissussa ihan riittävästi joka tapauksessa, joten kaikki se, minkä kanssa ei ole pakko säätää, kannattaa ratkaista. Mikrokuormituksen hetkistä kasvaa yllättävän iso lasti päivän mittaan. Pullotelineet esimerkiksi on olleet super kätevät - pysyy sekä vesipullot aina helposti käden ulottuvilla, että neulelangat siististi ja sotkeutumatta pois lattioilta pyörimästä!
   
   
7. Pienet rutiinit - kuten aamukahvihetki (kofeiiniton) ulkona itsekseen, pieni iltakävely tai tähtien tuijottelutuokio, kirjan lukeminen ennen nukkumaanmenoa, tai mikä tahansa sellainen, mikä auttaa laskeutumaan hetkeksi hiljaisuuteen ja oman kehon rajojen sisälle. Monesti me tehdään niin, että minä menen ensimmäisenä sänkyyn, ja Jarno hoitaa loppuporukan hammaspesusirkuksen kuntoon.
   
   
8. Yksinolon hetket - rehellisesti sanottuna tämä vaatii vielä harjoittelua. Varsinkin siitä syystä, ettei haluaisi jättää väliin yhtään kivaa hetkeä perheenä, koska tietää piinallisen selvästi, että näitä hetkiä on rajallinen määrä, eikä yhtäkään saa takaisin. Mutta yksinolo, edes pienen hetken verran, on tärkeää juuri siksi, että yleensä vain silloin pystyy ottamaan yhteyden vain ja ainoastaan itseensä, puhaltamaan pois sen mikä ei itselle kuulu ja hengittämään sisään uutta ja puhdasta.
   
   

Yhtä aikaa reissussa, mutta osittain eri rytmissä. Erilaiset tarpeet pystyy sovittamaan yhteen helpommin, kun ymmärtää miten kummankin hermosto toimii.

Vanlifea rauhallisemmin - kuuntele omaa rytmiäsi reissussakin

Yleisesti ottaen parasta, mitä erityisherkkä reissaaja voi itselleen tehdä, on ottaa pitkin päivää tietoisesti hetkiä, jolloin ehtii kysyä itseltään: "Mitä minä nyt tarvitsen?" Koska sehän se reissussa monesti on haasteena, että on niin paljon ulkoista nähtävää ja koettavaa, että sisäinen todellisuus ja huomiotta. Ainakin siihen saakka, kunnes systeemin pitää alkaa huutaa apua, jotta se saisi huomiota - ja siinä vaiheessa kuormitus yleensä purkautuu sellaisella tavalla, ettei itsellä eikä reissukavereillakaan enää ole kivaa.

Huomaa, mikä juuri sun systeemiä kuormittaa, ja ota merkit todesta. Ei ole väärin kaivata lämpöä, pehmeyttä, hitautta, ennakoitavuutta, käytännöllisyyttä ja turvaa. Päinvastoin, ne on juuri niitä avainasioita, jotka mahdollistaa sen, että erityisherkälläkin on reissussa aidosti nautinnollista.

Toiset autot käy dieselillä, toiset kulkee sähköllä. Joillakin on auton sijaan polkupyörä. Jos sun systeemi kaipaa rauhaa, turvaa ja hyvää oloa, miksi tankkaisit sen täyteen adrenaliinia ja odottaisit sen toimivan optimaalisesti?

Koska se mikä herkkyydessä on aika siistiä, on se, että elämykset eivät rajoitu vain niihin nähtävyyksiin, paikkoihin ja tekemisiin, joita reissupäivien aikana koetaan, vaan erityisherkkä nauttii myös asunto- tai retkeilyauton tai vaunun tuomista hyvistä puolista: turvan tunteesta, hyvästä kahvista omasta lempikeittimestä, pehmeästä pedistä ja miellyttävästä valaistuksesta, täydellisestä mukista ja kauniista korttipakasta.

Erityisherkkänä vanliferina sinä jos kuka voit saada reissusta ihan kaiken ihanan irti. Kunhan annat itsellesi luvan tarvita sitä mitä tarvitset, ja teet tarvittavat muutokset. Suhteellisen stressitön vanlife on mahdollista - ja olet sen ansainnut.

- Hanna